Sonja

Olen Sonja Kelloniemi Heinolasta. Olen käynyt kaupallisen koulutuksen ja toiminut yli 20 vuotta puuteollisuudessa vienti- ja markkinointiassistenttina. Ehkäpä juuri siksi olen kiinnostunut puurakentamisesta ja terveellisestä asumisesta. Taitaapa tämän ihastuksen vielä vahvistaa lapsuudessa vierestä seuratut isäni puuntyöstö-, nikkarointi -ja rakentamistaidot. Itseäni on myös kiinnostanut koko aikuisikäni rakentaminen ja remontointi.

Arvostan hengittäviä rakenteita perinnerakentamisen tapaan. Hengittävistä rakenteista onkin meillä nykyrakentamisessa vielä opittavaa ja ihmeteltävää. Kuitenkin löytyy jo tuotteita joilla voidaan täydentää rakenteiden hengittävyyttä.

Työni puuteollisuudessa on ollut melko teknistä asioiden aikatauluttamista ja kokonaisuuksien hallintaa. Tästä työstä on hyötyä mm. sisustamisen mittakaavatyöskentelyssä, joka on tärkeä osa suunnittelua. Visuaalisuus rakennetaan sitten toimivien rakenteiden päälle.

Nuoresta lähtien olen vapaa-ajallani ommellut vaatteita ja sisustustekstiilejä. Pitänyt askartelusta, neulomisesta, puutarhatöistä ja kauniista asioista. Tekstiilit ovat iso osa sisustamista, ja inspiroidun myös niiden kautta.

 

 

Palvelen sisustusongelmasi ratkaisussa, silloin kun:

*Keittiösi, kylpyhuoneesi tai jokin muu kotisi tila ei toimi kuten toivoisit.

*Rakennat taloa ja päässäsi vilisee materiaaliviidakko, josta et saa valituksi haluamaasi.

*Sinulla on visio, mutta et ehdi toteuttaa sitä.

*Mistä löytäisit mielikuviesi mukaisia kalusteita ja materiaaleja.

*Olet allergikko, haluaisit puhtaan kodin ja turvalliset tuotteet.

*Olet hukkunut kauppojen tavaravirtaan, ehkä et löydä omaa tyyliäsi.

*Haluaisit yhdistää uutta ja vanhaa, mutta et keksi miten.

*Haluaisit jotain erilaista kuin muilla.

 

Tehdään näköisesi kaunis ja toimiva koti. Ota yhteyttä!  p. 040 578 9898